Hurtta hyötykäyttöön

Tänään olikin Tuikulle taas duunia luvassa, kun iltapäivällä ajoin sitä töistä hakemaan. Koiralle runsas nesteytys, autoon ja päiväkodille. Nopea pikkulenkki, lämppärit ja sitten kokoontuminen päiväkodin pihaan. Illan ohjelmana oli laskiaistempaus päiväkodin lapsiperheille ja minä olin ehdottanut meitä sitte ahkiota vetämään. Lupa tuli ja jälleen pääsi Tuikku hommiin.

Lasten mäenlaskun ohella, me vedimme yhtä tai kahta lasta ahkiossa juosten ja kävellen, melko pitkää suoraa. Reipas tunti ehdittiin rämistellä edes takaisin, eikä mitään kummempia väsymisen merkkejä näkynyt. Tuikku käyttäytyi todella mallikkaasti, veti reippaasti, teki pyydettäessä vähän temppuja ja oli rauhallisesti lasten rapsuteltavana. Ei mitään ylimääräistä hötkyilyä ja talviriehassa poikenneen toisenkin koiran kanssa käyttäytyi hyvin.

Reipastempoinen ilta, mukava ilma ja saatiin paljon kiitosta ja kehuja. Eksyi sinne ahkioon yksi päiväkodin työntekijäkin, tervetuloa toistekin! Jäi kyllä hyvä mieli taas.

Olen tässä nyt enemmänkin kiinnostunut koiran niin sanotusta hyötykäytöstä. Tuikusta ei ole mihinkään "työnön", se ei ole opas- tai avustajakoira, siitä ei ole metsästykseen. Se on kuitenkin erittäin kovahermoinen, tarvittaessa rauhallinen ja moneen sopeutuva, joten toimii ihmisten kanssa mainiosti. Toisinaan iso koko on haitta, pienten lasten kanssa Tuikku on kuin norsu posliinikaupassa... Voitte kuvitella, kun Tuikku yrittää hillitä itseään, varoa ja silti keikkuu innoissaan ympäriinsä kaataen kaikki vaahtosammuttimen mittaiset kaksijalkaiset. Ja häntä, melkein voisi typistää pienlapsikeikkojen ajaksi, sehän on koko ajan pienten muksujen nassussa.

Nuorison seuraan Tuikku sopii ehkä parhaiten, aina parempi, jos on ronskimpaa väkeä. Nuorisotilalla ollessa homma oli rennompaa. Koira sai olla vapaana ja ohjeistus nuorille oli vain, että ruuat omalla vastuulla ja koira pitää tönätä pois, jos ei halua olla sen kanssa. Tuikkukaan ei ollut niin hulivili, kun ei ollut hihnaa luomassa jännitettä. Lasten luona ollessa on oltava jotain tekemistä. Pelkkä seisominen rapsuteltavana ei ole Tuikun se juttu. Tuikku vaatii jotain tekemistä, tähän mennessä se on ollut lasten etsimistä ja ahkiolla vetämistä. Yhden lapsen kanssa rapsuttelutuokiotkin onnistuvat hyvin, kun pystyn ohjaamaan sekä koiraa, että lasta. Koen kuitenkin vieraan lapsilauman ja koiran ohjaamisen samalla kertaa aivan liian hankalaksi.

Olen välillä ehkä turhankin natsi ja varovainen, mutta parempi katsoa kuin katua. Mietin ennen vierailuita ja ohjelmanumeroita kaikki mahdolliset riskit ja vaarat ja pyrin eliminoimaan ne mahdollisimman hyvin. Riskejä on totta kai aina, ne pitää tiedostaa, mutta niiden kanssa pitää elää. En tosin pidä todennäköisenä, että Tuikku tekisi mitään kovin vaarallista kenellekään, mutta ei pidä poissulkea sellaista mahdollisuutta, eläin on eläin. Näin ollen en luota tilanteita koirani vastuulle. Kun Tuikku on nyt sitten ollut harjoittelupaikoillani mukana, olen myös painottanut sitä, että koiran ollessa paikalla, en voi vahtia tai huolehtia sen kummemmin lapsista, vaan pääpainoni on koiran ohjaamisessa. Näin siksi, että homma pysyy turvallisena ja on kuitenkin vastuullani.

Odotan innolla, että pääsisin Tuikun kanssa opiskelemaan sitä koira-avusteisuutta. Siihen asti me kuitenkin keikkailemme ja vierailemme paikoissa, jonne meidät otetaan vastaan. Myös toimintaterapeutiksi opiskelu on alkanut kiinnostamaan, sillä siinä pystyisin loistavasti hyödyntämään koiraani. Seuraavaa koiraa olen kaavaillut vähän samoihin hommiin, mutta saisi olla perusluonteeltaan rauhallisempi ihmisten seurassa, ei tuollainen hösääjä. Enemmän semmoinen rapsuteltava tyyppi ja pienempi. Toivon mukaan vuoden päästä mulla on kaksi ihmistyössä toimivaa koiraa ♥

Postaukset tästä aiheesta, opparista sun muista Tuikun keikoista löytyvät hyötykoira kategorian alta.

Monenmoista menoa

Keskiviikkona iski koulussa totaalinen tylsyys. Aamulla oli koe ja sitten olisi ollut useampi tunti hyppyä. Joten anti olla ja ei muuta kuin omia juttuja tekemään. Käytiin kaverin kanssa syömässä ja lähdettiin hakemaan Tuikkua meiltä. Pakattiin Tuikku ja Nella-pentu autoon ja nokka kohti  Tesoman koirapuistoa.

Koirien kohtaaminen sujui tällä kertaa mallikkaammin kuin viimeksi, eikä Nellaakaan niin paljon pelottanut. Heitettiin Tuikku takapenkille ja Nella tuli etupenkille syliini. Koko ajan kyllä piti vähän Tuikkua tuijotella, että se varmasti pysyisi tarpeeksi kaukana. Matka sujui oikein mukavasti, eikä kaksikko sählännyt mitään ylimääräistä.

Kun saavuimme Tesomalle, oli puisto tyhjä. Olikin meille uusi puisto ja hyvin mukava sellainen. Päästettiin koirat irti ja Tuikku aloitti kunnon rallittelut. Nella suhtautui varauksella, haisteli ja vältteli Tuikkua. Jonkin aikaa puistossa oltuamme kaksikko alkoi leikkiä. Lähinnä leikit olivat sitä, että Tuikku kävi yllyttämässä pentua ja provosoitumassa ja juoksi sitten pakoon. Nella seuraili jonkin matkaa aina perässä, haukkui ja kyttäsi ja hyökkäili. Niin pieni pentu kuitenkin vielä, ettei pysy isomman matkassa. Hyvät ystävykset niistä tulee.

Ehdittiin vajaa tunti puistoilla keskenämme ja sitten saatiin seuraa. Puistoon saapui nuori seisoja poika ja se olikin juuri sopivaa seuraa Tuikulle. Hurtta pääsi kunnolla rallittelemaan ja painimaan ja saatiin turhat energiat pois. Hyvin tulivat piskit juttuun ja pitkän tovin ehtivät riehuakin. Alkoi pikkuhiljaa sitten paleltamaan ja Nellakin väsähti, joten taas kerättiin koirat autoon.

Hetken mielijohteesta päätettiin, että välipalaa on saatava ja niinpä suunnattiin keskustaan Koirakahvila Vainuun. Koirat käyttäytyivät oikein miellyttävästi kahvilassa, vaikka paikalla oli muitakin koiria. Nella leikki lelulla, söi keksiä ja Tuikku silppusi luutansa. Kova nälkä jo olikin, joten itse söin saman tien keittolounaan. Iltapäivä tuli vieteltyä rennosti kahvilassa jutustellen, olin todellakin tuollaisen tarpeessa. Paljon mukavampaa kuin mitä iltapäivän luento olisi ollut!

Eilen sitten pientä häseltämistä Maisan kanssa. Pitkästä aikaa vetovaljaat niskaan ja menoksi. Limupullo 2kg roikkui perässä ja tirppa kiskoi pari suoran pätkää hyvällä innolla. Voi kun tästä vähän skarpattaisiin ja reipastuttaisiin... Kuvarikas postaus ja tänään en jaksanut tehdä yhtään mitään. Vaikkakin koulussa oli lyhyt päivä ja ulkona upea ilma, niin ei vain jaksa. Koirille on kyllä toimintaa tiedossa, voi vilkaista meidän kalenteria, niin pysyy kartalla. Eli johdonmukaisempaa postausta siis tulossa.

Opinnäytetyön purkupostaus

Opinnäytetyön esitys oli jo, mutta varsinainen purkupostaus tulee vasta tässä. Blogissa on siellä täällä pujahdellut postauksia ja lauseitani opiskelusta, mutta luulenpa, että kovin moni ei ole oikeasti yhtään perillä opinnäytetyöstäni. Siispä, kerrotaanpa hommasta oikei tyhjentävästi ja laitetaan muutamia pätkiä työstä tähän.

Kaikki alkoi on aloitin ammattikoulun muutama vuosi sitten. Lähihoitaja minusta siis on tulossa... Äidinkielen tehtäväni liitin usein koiriin, etenkin jos aiheen sai valita. Äidinkielen opettaja sattui olemaan koiraihmisiä, joten aiheenhan sai sitten valita, jos se liittyi koiriin. Niinpä esittelin yhdessä tehtävässä blogini, kirjoitin esseen koirien jalostuksesta ja monta monta muuta koira-aiheista juttua. Viisaana opettajana äikänopettaja pyysi minut sitten keskusteluun jonkun työn arvostelun lomassa. Kertoi, että minulla on luokaltamme aivan erityistä osaamista koirien parissa, ainakin teoriassa. Niinpä hän ehdotti, että voisin yrittää saada liitettyä koirani opinnäytetyöhöni. En ollut opinnäytetöistä kuullutkaan, mutta tuona päivänä tiedonjanoni oli loputon ja se vain kasvoi.

Odotin kuin kuuta nousevaa, että vuodet kuluisivat ja pääsen oikean työn kimppuun. Kakkos vuonna teimme harjoitusopinnäytetyön, jota tosin alkujaan luulin oikeaksi opinnäytetyöksi (ohjeiden kuuntelussa häiriö). Ja voi mikä pettymys, kun kuulin että kolmos vuoden syksyllä aloitan sen saman työn alusta. No mutta hyvä niin, olin kesällä kerännyt materiaalia jo valmiiksi.

Odotin koulun alkua suorastaan innoissani, viimein pääsisin tekemään sitä kauan odottamaani tehtävää. Ja kun ohjeistus tuli, minä heiluin hihat liekeissä. Väliseminaarissa muut olivat kutakuinkin vasta aloittamassa työtä, kun omani oli puolessa välissä. "Lisäänkö tähän jotain", oli vakiokysymykseni kun työtä opettajille näytin. Ja siis ei, en ole erityisen aktiivinen tai lahjakas koulussa, mutta tuo aihe kiinnosti minua hurjasti ja todella paloin halusta päästä pureutumaan siihen.

Ideatulva tuntui olevan loputon ja työ alkoi jouluun mennessä näyttää isolta sekalaiselta kootuilta teoksilta. Siispä raju raakkaminen ja aiheen rajaus. Syksyyn mahtui myös kuvauskeikkoja, malleina toimivat sukulaisten lapset. Serkun tyttöjä käytiin Tuikun kanssa myös kuvaamassa. Toiminnalliset osuudet olivat menestys. Syksyllä Tuikku vieraili harjoittelupaikoillani, mm. päiväkodissa ja nuorisokeskuksessa. Nuorten pariin Tuikku sopii mielestäni paremmin ja nuorisokeskuksessa vierailimme kahdesti. Ja voi, miten nuoret koirasta pitivätkään, pyysivät itse, että tuo toistekin.

Työn tekeminen on ollut sekä raskasta että palkitsevaa, koskettavia hetkiä toiminnallisissa osuuksissa. Työn ohella kävimme Tuikun kanssa kaverikoirakurssinkin ja sitä myötä vierailuja on tullut aina vain enemmän. Kokonaisuutena me ollaan hyvä tiimi ja Tuikkukin toimiva koira, kunhan sen puutteet huomioi. Seuraava suunnitelmamme on hakea Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n koira-avusteisuus koulutukseen. Pääsimme tai emme, niin aion jatkaa tätä minulle rakasta toimintaa, ihmisten ilahduttamista koirani kanssa.

Alla murto-osan maistiaisia työstäni, aiheena "koira hyvinvoinnin tukena", rajattuna lapsiin ja lähihoitajan näkökulmaan. Kiitettävä työstä napsahti.

"Takaisin hyviin puoliin, koira myös rikkoo perheessä hygieniarajoja. Koirataloudessa asuvat lapset ovat harvemmin sairaita tai allergisia, sillä he altistuvat sopivasti hyville ärsykkeille, joita koirasta tulee. Lievä allergia tai astma eivät ole este koiran hankinnalle, sillä lapset siedättyvät usein ”omalle” koiralle. Pikkulapsena alkanut eläinallergia saattaa ajan myötä poistua kokonaan. Allergisten tai astmaa sairastavien lasten parissa tulee kuitenkin siivota useammin ja esimerkiksi koiran rapsuttelun jälkeen pestä kädet, jotta hilsettä ei joudu kasvoille (Jenni Ahola, Lapsilla allergiaoireita?, MTV, 4/2014)."

"Yleisesti ottaen koirasta on kuitenkin lapselle paljon iloa, apua ja hyötyä. Raision perhetukikeskuksessa on alettu valmentaa lastensuojelutyöhön tukihenkilöitä ja näiden tukikoiria Ressu-projektin varjolla (Ulla Willberg, Valmiina palvelukseen. Lapsen Maailma 8/2014, 51-52). Koira on helpottanut mm. tukisuhteen aloittamista ja rentouttaa ilmapiiriä."

"Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen. Vierailut ovat ilmaisia ja kuka vain voi tilata kaverikoiraryhmän vierailulle tiloihinsa."

"Iltasanomat uutisoivat viime vuoden lopulla, miten perhepäivähoitajan koira puri 3-vuotiasta lasta kasvoihin. Laista huolimatta perhepäivähoitaja ei ilmoittanut tapaturmasta vanhemmille, eikä vienyt lasta asianmukaiseen hoitoon, vaan puhdisti haavat itse. Purematilanne sattui, kun perhepäivähoitaja jätti huolimattomasti lapsen ja koiran valvomatta keskenään. Hoitopäivän jälkeen lapselle nousi kuume, sillä haava oli tulehtunut. Vanhemmat veivät lapsen ensin Raumalle ensiapuun ja sieltä Satakunnan keskussairaalaan Poriin (Tero Karjalainen, Iltasanomat, 11/2014)."

"Koira ei saa olla missään tapauksessa arka tai pelokas, mikä ajaisi sen käyttämään purukalustoaan.Koiran ei myöskään tule olla äänekäs, yltiöpäisen riehakas tai helposti provosoituva. Koira ei saa ahdistua mm. halaamisesta tai naaman lähelle tulemisesta. Työssään koiran tulee keskittyä ohjaajaansa ja lapsiin, ei riistaan, leluihin tai mahdollisiin muihin koiriin."

"Ihanteellinen vierailu sujuu niin, että koira tietää jo automatkalla, mihin ollaan menossa. Lapsille on kerrottu, että koira tulee vierailulle ja mahdollisista erikoisuuksista on informoitu myös koiran ohjaajaa. On harhaluulo, että lasten käyttäytyminen tai valvominen kuuluisi suoranaisesti koiran ohjaajan vastuulle. Vierailun aikanakin päiväkodin tai muun vierailukohteen työntekijöiden on pysyttävä paikalla, sillä he tuntevat lapset/asiakkaat."

"Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry kouluttaa Suomessa sopivia koiria ja omistajia tekemään työtä esimerkiksi lasten parissa (Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry). Koira-avusteisessa työskentelyssä etuna on koiran ja asiakkaan välille muodostuva suhde. Koira parantaa ilmapiiriä ja kohottaa asiakkaan mielialaa ja tekee päivästä persoonallisemman.Yhdistys kouluttaa soveltuvuustestin läpäisseitä koirakoita kursseilla, joissa lähipäiviä on viikonloppuisin. Valmistunut koirakko voi työskennellä sosiaali- ja terveysalalla, mikäli työpaikka sen sallii. Koiranomistaja tekee omaa asiakastyötä kuten pitääkin, mutta peilaa omaan asiakasryhmäänsä koira-avusteista työskentelyä."

"Kunnioita sitä, että kaikki eivät arvosta koiraasi. Epämiellyttävästä kohtaamisesta ei kukaan hyödy."

Tuikku hoitsukoulussa

Tänään olikin se kauan odotettu ja jännittävä päivä, kun sain koirani kouluun... Postaukset tulevat nyt hiukan käänteisjärjestyksessä, nimittäin kirjoittelen opinnäytteen teosta pari tausta- ja sisältöpostausta myöhemmin... Mutta tänään siis, koira mukaan ja koulua kohti. Oltiin Tuikun kanssa hyvissä ajoin perillä ja ehdin ennen koulun alkua vielä harjaamaan koiran. Sitten vain sisälle ja omalle käytävälle istuskelemaan ja jännitys tiivistyy.

8.30 oli esitysvuoromme ja siinä sitten seistiin Tuikun kanssa luokan edessä. Esitys meni kaiken kaikkiaan mukavasti ja Tuikku jaksoi hyvin. Oli kätevä käyttää sitä esiintymisen aikana esimerkkinä. Esiintyminen jännitti kamalasti, vaikkakin odotin sitä innolla. Pahin jännitys helpotti, kun olin saanut työstä palautteen ja alkoi syntyä keskustelua.

Muiden esitysten aikana Tuikku oli hiukan levoton, sitä kiinnosti muiden opiskelijoiden syötävät, oli pissahätä ja kuuma ja tylsää. Meni siis seuraavat pari tuntia ihan uikutukseksi ja ulkona ravattiin muutamaan kertaan. Ruokailun aikana oltiin ulkosalla pidempään ja sitten käytävällemme istumaan. Viimein koira rauhoittui ja rentoutui ja alkoi nukkua. Ja nukkuikin niin kauan, että luokkalaiseni toivat minulle syötävää. Johan muuttui koira skarpiksi.

Ruokatauon aikana ehdittiin näyttää temppuja muille ja puuhastelemaan yhtä sun toista. Tuikku nautti loputtomasta huomiosta ja kieritteli lattialla ihmisten iloksi. Opetustunnit Tuikku nukkui hiljaa jaloissani. Tauot ulkoiltiin ja sai olla muiden hyysättävänä. Oli kyllä kiva piristys koulupäivään ja viimein tuo oppariurakka on ohitse. Kirjoittelen opparin teosta ja sisällöstä myöhemmin tarkemmin, antaa nyt kuvien puhua tästä päivästä.