29 joulukuuta 2014

Vetokoira mä oooooooon!



Pikkujärvi vierestämme oli jäätynyt ja sinne suunnattiin koko perhe! Kolattiin alue luistelua varten, mutta minähän en luistimia mukaan ottanut. Matkassa minulla Tuikku, kelkka ja vetovermeet. Ensin meinasi hurttaa laiskottaa, eivätkä makupalat motivoineet lainkaan. Mutta härreguud kun tajusin viskaista palloa menemään, niin johan ampaistiin liikkeelle! Ja lujaa mentiin, lumi vain pöllysi ja viima piiskasi kasvojani.



Edestakaisin vedettiin ja olisikohan matkaa tullut yhteensä alta kilometri? Sopivasti kuitenkin, takaisin Tuikku sai vetää kelkan tyhjänä. Kivat, onnistuneet vetotreenit ja yllättävän äkkiä järvikin jäätynyt. Toki keskellä oli hiukan sula railo ja pikkuinen järvi kuitenkin...

Myös Maisa pääsi nauttimaan jäälle juoksentelusta, kunhan oltiin ensin turkkia vähän kuosittu kuntoon. Sai näyttää harjan lisäksi saksia ja trimmeriä, pakko oli ohentaa niska ja kaulakarvoja melko paljon, ne kun alkoivat näyttää jo ihan kummallisilta.

Harmiksemme Maisa alkoi nopeasti jäällä ontua taas kinttuaan ja palelemaan. Kotio viedessä jalan kipuilu loppui ja koira käveli taas normaalisti. Mikä siinä tassussa sitten on, niin en tiedä. Ei trimmatessakaan kipuillun, kun antoi nätisti pidellä ja ajella.

23 joulukuuta 2014

Kyllä siitä pelastaja tulee



Tuikku on nauttinut pakkasesta ja lumesta hurjasti ja nappulan lisäksi on kuppiin mennyt sikanautaa ja lampaanrasvaa. Vähän isompaa annosta, niin kestää kylmää. Mutta asiaan, tosiaan loppusyksystä hommattiin pelastusliivit (joilla ei tehdä mitään ennen kevättä) ja viime viikolla postissa tuli vesipelastusdummy. Tuikku rakastui täysin moiseen kapulaan, tarkoitus olisi nyt opettaa räjähtävä nouto. Idea ei ole se että koira pilkun tarkasti poimii patukan oikealla tavalla ja tuo sen vierelleni. Pääasia on että ote on tukeva, koira liikkuu lujaa ja tuo patukan metrin säteelle.

Nyt harjoittelu on aloitettu ihan vain sillä, että Tuikku poimisi patukan. Naksuttelulla on päästy hyvin alkuun ja Tuikku osaa nostaa patukan maasta ylös tai ottaa sen kädestäni ja laskea alas. Otetta on myös harjoiteltu ja innokkaasta häslä mälväämisestä saatiin loppu heti kun se alkoi. Nyt koira puree patukkaan kiinni lujaa ja odottaa irrotuskäskyä. Näin siis jos olen patukassa kiinni. Pitämistä on vielä harjoiteltava nostojen ohella.

Eiköhän ennen kevättä saada tästä kyhättyä ihan toimiva nouto ja sitten päästään harjoittelemaan hakemista vedestä. Pääasia on että koira nauttii ja sen näkee Tuikusta kyllä ihan päällepäinkin. Noutoleikki voittaa satanolla vedot ja rallyt!

09 joulukuuta 2014

Jaa että vähän ankee keli

Onneks oli nätti kuvattava.

02 joulukuuta 2014

DIY: Näyttelyhihnat isoille koirille

Näyttelyhihnat pienille koirille 9/2014

Tarvitset
8m mustaa paracordia
snake

Suosittelen tekemään isoille ja vahvoille koirille näyttelyhihnat paracordista, jos on riski että koira vetää. Kahdeksasta metristä saa noin metrin mittaisen näyttelyhihnan, tehty tällä tutulla ohjeella, timanttipunoksella. Tuikun kanssa ollut hyvin toimiva ja kestävä remmi, suosittelen kokeilemaan samalla ohjeella. Kun punosta on tarpeeksi pitkälti, tein solmun ja poltin narun päät kynttilässä