Maanantai aamuna aikainen lähtö. Rinkka pakattu niin täyteen, että meni nippa nappa kiinni. Tuikku oli hiukan hämmentynyt, kun seitsemän jälkeen kiikutin sitä ketjuineen päivineen autoon. Mikä se sellainen herätys oli... Kurvailtiin Ylöjärvelle hakemaan Hanna koirineen. Ängettiin romut peräluukkuun ja koirakolmikko takapenkille. Tuikku oli sitä mieltä, että sen paikka on edessä ja rähinäähän siitä seurasi kun koira heitettiin taakse. Ilmeisesti takapenkki oli liian ahdas kolmikolle, siellä hiukan keskusteltiin, kuka saa istua ja missä...
Lähdettiin ajamaan Seitsemisiin ja kun se loputtomalta tuntuva mettätie viimein päätty meidän määränpäähän, alettiin autosta purkautua. Lähdimme Kirkas-Soljosilta kävelemään kohti Liesijärveä. Matka alkoi mukavalta metsäautotieltä ja rinkankaan kantaminen ei tuntunut raskaalta. Tuikkukin kokeili karata, mutta ilmeisesti 6-7kg painava reppu selässä juokseminen ei ollutkaan mikään piece of cake... Pöljä tuli vähän nöyryytettynä takaisin ja jatkoi hölkyttelyä rauhallisemmin.
Vähän turhan äkkiä se metsätie loppui, märät ja liukkaat pitkospuut ei ollut koirien kanssa mikään huippujuttu, olisi sitä voinut helpommallakin alustalla kävellä. Varmaan reilu kilometri tultiin pitkospuilla ja alkuinnokkaiden koirien kanssa se oli melkoista sähläämistä. Ei kuitenkaan kaaduttu, vaikka läheltä piti -tilanteita riitti.
Liesijärven rantaan oli matkaa n. 3km, meillä meni aikaa noin 1,5h. Kävelimme ilman kiirettä ja otimme myös kuvia, joten ihan kohtuullinen aika. Rannalla oli laavu, nuotiopaikka ja puita, kaikin puolin mukava mesta. Tuikku laitettiin ketjulla puuhun ja Auri ja Kuura kökkivät naruista laavuun kytkettyinä. Kuurasta oli huisin hauska kiusata Tuikkua ja loppu viimeksihän tämä härnääminen maksoi poikkimenneen nahkapannan... Tuikku kun päätti mukiloida pennun kunnolla ja riuhtaisi pantansa poikki. Hyvä puoli se, että koira ei karannut. Saatiin notski syttymään, koirille evästä eteen ja alettiin itsekin ruokailla. Turhia ei paikoillaan vietetty, aika piakkoin ruuan jälkeen pakattiin kamat ja jatkettiin matkaa.
Matka jatkui Tasaisellekankaalle ja kohti Pitkäjärven risteystä. Matkalla polut kivalla kuravellillä ja joku kiva kuratassu... Suo loppui ja saavuttiin melko hämärään kuusimetsään. Niin vanha ja jylhä metsä, että tuli vähän joku satu mieleen. Pitkälle ei ehditty metsässä kulkea, kun Tuikku ja Auri alkoivat kiskoa polulta pois. Nykiminen ei loppunut sitten millään ja kumpikin koirista oli hyvin skarppina. Sen sijaan Kuura kulki häntä koipien välissä ja korvat luimussa. Vielä kun löydettiin vanhat karhun jätökset, alettiin olemaan aika varmoja, että meitä oli kontio väistänyt. Koirien reaktio ilmavainuun ja outoon käytökseen jatkui reilu kilometrin ajan.
Viimein, kuuden kilometrin laahustelin jälkeen saavuimme yöpymispaikallemme Koveronnevalle. Alkoi jo hiukan hämärtää ja perille saavuttuamme tajusimme, ettei paikalla ollutkaan laavua, kuten oletimme. Jatkettiin siinä puuhiamme ja oltiin tyytyvisiä, ettei vettä satanut. Koirat olivat väsyneitä ja illan myötä kylmissäänkin. Jopa Tuikku, mutta ihmekös tuo, kun mäntti meni ja hyppäsi järveen. Tarkoitus oli vain juottaa koira.
Kun sitten alettiin katselemaan paikkaa, missä nukuttaisiin, totesimme puuliiterin mukavaksi. Tasoitimme puupinoa ja kipusin sinne päälle nukkumaan. Hanna teki pedin lattialle. Auri ja Kuura kiinnitettiin liiterin perälle ja Tuikku ovi aukolle. Aika bueno, tässä kuva valmiista. Olimme niin väsyneitä ja oli pimeäkin, joten taidettiin nukahtaa jo yhdeksän aikoihin. Kertaalleen heräsin yöllä, vedin tumput käteen ja jatkoin unia. Kaksi makuupussia ja toppatakki yöllä eivät olleet lainkaan liikaa, juuri sopivasti.
Aamulla herättiin kuudelta, yllättävän hyvin sitä nukkuikin puupinon päällä... Hämärää riitti pitkälle aamuun, sumuakin oli hiukan. Kymmenen maissa pakattiin tavarat ja lähdettiin kohti Multiharjua. Kuljettiin sen kautta ja pähkittiin reittiä. Kyllästyimme pitkospuihin ja kinttupolkuihin, alkoi olla kuuma, koirat olivat vähän väliä siellä sun täällä hihnoinensa ja se tuntui käsissä. Eikä se rinkkakaan kevyt ollut... Niinpä pidettiin pieni tauko, siirryttiin autotielle ja päätettiin kiertää sen kautta takaisin Kirkas-Soljaselle.
Kolmeen tuntiin me tuo reilu kymmenen kilometriä rykäistiin, mikä oli melko hyvin, yksi pieni tauko ja kohtuu reipas kävelytahti. Viimein tuli Soljasten kyltti, enää pari kilometriä. Juotettiin koiria ojasta ja hämmästyin kun kaukana takana näkyi jolkottelevan jotain. Ensin katsoimme että joku päästään vinksahtanut kettu seuraa meitä, mutta ei, se oli suomenpystykorva uros. Huudeltiin koira luoksemme, se tuli pyörähtämään ja haisteli koirat, mutta väisti meitä. Kävi pyörähtämässä pari kertaa luona ja jatkoi matkaansa ohitsemme, hävisi näkyvistä melko nopeasti.
Koska koiralla oli panta kaulassa, se jäi vaivaamaan, halusimme saada sen kiinni ja tarkistaa onko numeroa. Jatkoimme matkaa kohti Kirkas-Soljasta siinä toivossa, että koira vielä näkyisi. Ja kuinka ollakaan, parin kilometrin kuluttua koira nilkutti vastaan. Katsoi minua oudoksuen kun yritin makupaloja tarjota, varovasti hiukan maistoi. Pyöri ja hyöri luonamme, mutta ei antanut kiinni. Paikalle saapui toinen retkeilijä porukka autolla, ottivat omat pikkukoiransa ulos "syötiksi". Pystäri ryntäsi haistelemaan ja sain sitä pannasta kiinni. Koira hihnaan ja pannasta löytyi numero. Nuori pystäri poika noudettiin melko pian luotamme kotiinsa, mutta kyllä se kummasti piristi meidän pitkää matkaa.
Päätimme lähteä ajelemaan poispäin, koirat autoon ja kohti sivistystä. Ikimuistoinen reissu, sopivan lyhyt, mutta ei liian helppo tai tylsä. Poikkesimme matkalla Hannan kaverilla kahvilla ja jännitimme myös, riittääkö polttoaine perille asti. Loppu hyvin kaikki hyvin, koiratkin nukkuivat koko matkan. Taidettiin koko viisikko olla aika väsynyttä sakkia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)