Ympärillä mun parhaita ystävii

Lähdin heti aamulla tankkaamaan autoa ja puolilta päivin nakkasin Tuikun romuineen takapenkille. Starttasimme ja kaahailimme kohti Soppeenmäkeä. Matka sujui joo ja päästiin perille ilman sen kummempia ongelmia. On tuo autoilu aikamoista, ensimmäistä kertaa inssin jälkeen olin taajamassa ja kyllä sen huomasi, että pieni jännitys oli päällä. Hanna ja Kuura meitä tosiaan perillä odottivat ja lähdettiin samantien lasten leikkipaikan viereiselle kentälle. Hiukan rallytokoiltiin Tuikun kanssa samalla, kun Kuura tottisteli. 

Hihnan kanssa kaikki sujui ongelmitta, vaikka leikipaikalla olikin yksi pikkulapsi. Se totta kai kiinnosti Tuikkua ja käytiin me sitten muksua ja tämän vanhempia moikkaamassakin. Rakastuminen koiralla ja lapsella oli molemminpuolista. Perhe lähti ja me jatkoimme treenejä. Palkkailin nappuloilla ja vähän tympääntynyt olin siihen, että koiran oli oltava hihnassa.

Siinä Hannan ja Kuuran treenailuja ja pallopalkkauksia seuratessa totesin, että jos Tuikullekin palloa kokeilisi. Remmi Hannalle ja Kuura puuhun odottamaan. Vire löytyi saman tien ja koira pomppasi pilviin. Heitettiin remmi käytännössä veks, pieni pätkä narua roikkui pannasta, eli Tuikun tapauksessa se oli irti. Ympärillä meni pyöräilijöitä ja kävelijöitä, mutta koiran kiinnostus pysyi. Viiden minuutin seuraaminen ja perusasentotreeni pallopalkkauksella sai koiran aivan sekaisin. Pakko sanoa, että mä en ole koskaan nähnyt Tuikun tekevän mitään niin innokkaana silmät säihkyen.

Koska treenaan aina yksin, samoja juttuja ja usein aika samanlailla, niin sokeudun omille mokille, treenit on helposti tylsät tai  lepsuilen. Tätä löysäilyä ja lepsuilua harrastan vähän liikaakin ja sitten ihmettelen kun koira tekee vain sinne päin. Hanna sitten vähän potki ja patisti ja näytti miten koiralta vaaditaan. Palloista Tuikku teki kyllä mitä vain, seurasi ihan huippukontaktilla ja muutenkin kaikinpuolin hienosti. Palloa viskellessä sillä ei ollut aikomustakaan karata, se ryntäsi pallon perään ja toi sen takaisin siinä toivossa, että saa toisen pallon. Ihan mahtava fiilis! Me suunnataan seuraavaksi pallokaupoille! Tyhmänä en siis ole edes tajunnut kunnolla kokeilla lelupalkkailua Tuikulla... Lelupalkkauksesta meillä on tulossa piakkoin oma postaus.

Treenattiin myös jalkojen pujottelua ja se alkaa olla jo sekä vauhdikasta että kohtuu sujuvaa. Siitä Tuikku tykkää ja itsekään en enää juurikaan kompuroi koiraan. Ja Kuura sen kun kasvaa, katsokaa nyt! Pennun ketale on Tuikkua korkeampi joka asennossa. Bad ass kaksikko laski ahterinsa koirilta kiellettyyn paikkaan!

Treenien jälkeen heitettiin Kuura kämpille ja haettiin Auri. Pakattiin rakit autoon ja kurvailtiin kohti Lielahtea. Koirat suorastaan tutisivat takapenkillä ja kartturi Hanna piti kauhukahvasta kiinni, toistaen "varo tota" aika monta kertaa... Jännityksen johdosta hiukan hihitytti, mutta onneksi meno matkalla oli kohtuu rauhallinen liikenne ja me ei ehkä aiheutettu päänvaivaa kenellekään. Lielahden koirapuistoon löydettiin heti kerrasta ja selvittiin kaikki ehjinä perille.

Kuten arvelimme, tämä laiska kaksikko vain haisteli ja nuuskutteli. Mutta on ne kyllä maailman parhaat kamut. Yhdessä kurmuuttivat tolleria joka puistoon tuli, haistelivat ruohotupsut ja ihmettelivät kaikkea. Muutama kilpajuoksu ja painikin siinä vetäistiin. Jälleennäkemiset ovat melko riehakkaita, tunnistavat toisensa kaukaa ja tietävät heti, mitä on luvassa kun kaveri on näkyvillä.

Puistoilun jälkeen ajeltiin takaisin ja takaisin menomatka sujuikin jo rennommin. Siis siihen asti että joku satapäinen mopojengi törttöili siellä tiellä, mutta noin muuten meni kivasti. Mentiin sitten kämpille vähän välipalaa haukkaamaan ja höpöttelemään. Ilman kantamuksia en kotiin lähtenyt, vaan sain pikkupiskeille ison kasan epämääräisiä rustoluita, sekä Tuikulle lainaan kunnon repun, itselle rinkan ja makuupussin. Näitä harjoitella sitten käyttämään, sillä kolmen viikon kuluttua olisi luvassa yhden tai kahden yön Seitsemisen reissu. Kiitos ihan huippukivasta päivästä Hannalle!