Treenasimme eilen eteen tulemista. Ihan aloitettiin opettelu alusta uusien ohjeiden kanssa, sillä eihän tuo osaa eteentuloa. Käsiapujen kanssa osaa nyt tulla eteen, fiksaamme lähinnä suorana olemista. Sitten katsellaan, josko jaksaisi joskus vuonna nakki ja muusi häivytellä avut pois. Videoolia alla.
Tosiaan Tuikku ei ole kesällä koirien kanssa leikkinyt, joten tänään Eve ja Tare tulivat käymään. Vietiin koirat soramontulle juoksemaan ja onneksemme siellä oli lätäkkö, johon pääsi lutraamaan. Kyllähän siinä riehuttiin ja temuttiin, kunnes Tare kiihtyy ja kuuluva haukku leikeissä sai Tuikun hämmentymäänn. Leikkiyritykset olivatkin tämän jälkeen turhia, kun Tuikku kaikin tavoin yritti lähettää rauhoittavia signaaleja ja heittäytyi maihinkin. Nooh, nuoriso opettelee vielä.
Lähdettiin sitten kentälle, treenattiin Tuikun kanssa rallya, kun Tare harjoitteli hiljaa olemista. Vire oli pop ja tykkään tuon nykyisestä seuruusta. Tuikun taukoillessa Eve ja Tare harjoittelivat näyttelyitä varten ravia ja seisotusta. Oli kiva päästä "valmentajaksi", antaa palautetta ja näyttää mallia, miten itse tekisin. Kyllä sieltä koirasta sitten saatiinkin kivat liikkeet ja ryhdikästä ravia, turha räksytyskin loppui.
Lopuksi vielä pikkulammikolle uimaan. Tuikku tosin antoi Taren omistaa koko järven, oli siitä haukkumisesta niin mielensä pahoittanut. Se ei kuitenkaan estänyt paria karkausyritystä tai etääntymistä, joten liina päällä liikkeellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)