19 lokakuuta 2013

Suoran linjan säheltäjä

Kun kerran pyydettiin postauksia tiheämpään niin pahoittelut, nyt tulee. Kyllä tämä ensi viikolla hellittää, kun joudun taas koulun penkille, päivittyy korkeintaan pari kertaa kuukaudessa. Sen sijaan taideblogiin jää enemmän aikaa, kun koulusta saan materiaalia sinne. Unohdetaanpas turhat jaarittelut ja marssitaan asiaan. Rallytokoa treenailimme, hyvin reippaasti ja innokkaasti, sormet ja tassut kohmeessa tuolla valkeassa loskamössössä. Sitä kunnon talvea odotellessa...

Treeni-intoa tosiaan pukkaa ja yksitellen vähintään kerran viikossa olen rallyliikkeitä hinkannut. On tehty tekemisestä hauskaa, hassuteltu, olen järjestänyt Tuikulle ihan tosi huippuja makupaloja. Jotenkin koiruus on alkanut touhuamaan ihan mahtavalla, erilaisella vireellä. Intoa on välillä jopa liikaa, mutta ei koskaan haitaksi asti. Juusto ja nakki ovat ehdottomat lempparit, mutta dummy leikit vievät voiton. Treenaamiseen on nyt hankittu omat varusteetkin sävysävyyn. Viime talvena itselle Berran treeniliivi, nyt Tuikulle vaaleanpunainen puolikurra (saa myös ei kuristavaksi) ja Hurtan - vaaleanpunainen sekin - pyörötreeniremmi.

Tähtäimessä meillä on 6.12 olevat möllirallyt, jos saadaan kaikki liikeet kertaalleen testailtua ja treenattua kuntoon. Mutta nyt kyssäri lukijoille, saako mölleihin osallistua koira, jotai ei ole sirutettu/tunnistusmerkitty?


Aloteltiin hommat taas kunnon retuutusleikeillä ja sitten perusasentoa testaillen. Alan olla perusasentoon tyytyväinen, se on suora. Siis omaan makuun, siihen nähden, mitä se oli joskus. Tuikku myös tulee melko tiivisti viereen, mikä on tosi kiva. Ennen se jäi kieroon tai sen joutui ohjaamaan valtavalla käsimerkillä, nyt riittää jo pienempi merkki, vaikka edelleen täytyy ohjata. Harjoiteltiin liikettä joissa otetaan askel, koira istuu, askel koira istuu jne. Totesin että homma ei suju ilman seinää, liitin teille mukaan videon, jossa teimme harjoitusta ilman seinää, seinän kanssa meni mun mielestä tosi kivasti :) Ei auta kuin harjoitella. Istuminen ja koiran kiertäminen otettiin myös ja huomenna treenaillaan lisää.
Muutama iloinen perusasennon suorittaja teille :) Tuikulta märät pusut lukijoille ja itse alan valmentautua alkavaan kouluviikkoon... Täytyy aloittaa tämä psyykkaaminen ajoissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)